Paasikiven nuorisokylän säätiö (2372)
22.5.2026
|
Paasikiven nuorisokylän säätiö (2372)
Kerava-seura kiinnittää kotiseutuyhdistyksenä keskeisesti huomiota Paasikartanon eli J. K. Paasikiven Jukolan tilan päärakennuksen varjeluun ja suojeluun sekä ympärillä olevaan tilaan ja miljööseen. Lähelle ei tässä yhteydessä eikä myöhemminkään tule mahdollistaa minkäänlaisia rakennelmia, jotka vaarantaisivat tämän kulttuurihistoriallisen aarteen. Myös puutarha on ollut tärkeä osa Jukolaa ja sen toimintaa. Sen säilyttäminen ja elävänä pitäminen on tärkeää tilan historian ja tulevaisuuden kannalta. Päärakennuksen lähellä sijaitseva Valkoisen Karitsan kappeli eli Jukolan entinen perunakellari on yksi Suomen pienimmistä kirkoksi vihityistä rakennuksista, ja sitä käytetään edelleen kirkollisiin tarkoituksiin. Se on suojeltu, ja siitä tulee pitää hyvää huolta. Kerava-seura korostaa, että kaiken rakentamisen ja uudisrakentamisen tulee olla alisteista Jukolalle sekä alueen rakennus- ja kulttuurihistoriallisille arvoille.
Keravalla 21.5.2026
Maija Länsimäki Arja Rantanen varapuheenjohtaja sihteeri
|